
Yhdistävänä tekijänä halu kehittyä ja kehittää
Asiantuntijoiden toimeksiannot Knowit Solutionsilla ovat hyvin vaihtelevia inhouse-tekemisestä asiakkaan tiloissa tehtävään konsultointiin, jossa voidaan olla myös osana isompaa knowitlaisten joukkoa. Työn alla voi olla useampia pieniä hankkeita tai yksi iso toimeksianto. Kaikissa tapauksissa taustalla on aina toisiaan tukevat kollegat.
Sopivia tehtäviä löytyy uransa eri vaiheissa oleville asiantuntijoille junioreista senioritason osaajiin. Hyviä kokemuksia on myös kumppaneiden kouluttamista alanvaihtajista, joissa yhdistyy aiempi toisen alan työkokemus ja intohimo IT-alalla työskentelyyn.
Taustasta riippumatta kaikille tarjotaan systemaattista polkua oman osaamisen kehittämiseen. Osaaminen on Knowitin ja knowitlaisten tärkein pääoma. Halua kehittyä täytyy löytyä jokaiselta omasta takaa, mutta sopivat kehittymisen ja oppimisen keinot kyllä löydetään aina. Knowitilla on myös merkittävä rooli koulutuspalveluiden tuottajana Suomessa, sillä olemme kouluttaneet Suomessa reilusti yli 15 000 tietoteknisen alan asiantuntijaa.
Knowitilla työskentelee eri ikäisiä aikuisia, joita yhdistää intohimo kehittyä ja kehittää. Tarjolla on yhteistä hauskaa tekemistä, mutta pääsääntöisesti vapaa-aikaa vietetään omien läheisten ja omien harrastusten parissa – viikonloppuisin töistä löytyvät vain vuorossa olevat päivystäjät.