Miksi meille töihin pilviasiantuntijaksi?

Meillä Knowitilla pääset erittäin osaavien pilviasiantuntijoiden yhteisöön, jossa jokaisen kompetenssista ja sen kehityksestä pidetään huolta. Meillä on monenlaisia asiantuntijuuden tasoja ja rooleja, joita yhdistää halu olla mukana tekemässä ajan hermolla olevia ja aidosti kestäviä julkipilviratkaisuja DevOps -työkalujen ja IaC-teknologioiden avulla.
Emme sovita asiantuntijoitamme valmiisiin muotteihin, vaan olemme kiinnostuneita erilaisista taustoista, sekä pilveen johtaneista poluista.
Korkeimmat yhteistyötasot AWS:n ja Microsoft Azuren kanssa, sekä nopeasti kehittyvä yhteistyö Google Cloudin kanssa mahdollistavat korkean asiantuntijuuden tason, liiketoimintayksikön jatkuvan kasvun sekä mielenkiintoiset asiakasprojektit.

Arki osaajana pilvipalveluissa

Toimitusmallimme vaihtelevat asiakkuuksittain: palveluna kokonaan omassa ohjauksessa tai yksittäisenä konsulttina osana asiakkaan tiimiä. Kollegat ovat aina vähintään yhden Slack-viestin päässä.
Korkean pilviasiantuntijuudemme kautta toteutamme kestäviä, laadukkaita ja tuottavia pilviratkaisuja eri toimialojen asiakkuuksiin.
Hybridityö valitsemasi Way of working -mallin mukaisesti mahdollistaa joustavan arjen.

Jatkuvien palveluiden asiantuntijamme vastaavat jokapäiväisiin tuki-, ylläpito- ja kapasiteettipalvelutarpeisiin. Asiantuntijoiden tiivis porukka työskentelee kahdessa operatiivisessa tiimissä: pilvi- ja kapasiteettipalveluissa, sekä Service Deskissä.
Systems Specialistit ovat osana asiakkuustiimejämme, sekä tekevät myös sisäistä kehitystä. Tiimeissämme pääsee osaksi erilaisia ja näkyviä projekteja, sekä tekemään yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. Passionate Support -palvelumme on tärkeä 24/7 tekninen tuki asiakkaillemme ja Systems Administratorit vastaavat asiakkaidemme teknisten haasteiden ratkaisemisesta nopeasti ja turvallisesti.
Toimintaympäristössämme korostuu tiimihenkisyys, ongelmanratkaisu sekä itseohjautuvuus. Oman People Leadin tuki ja kollegojen sparraus tarjoaa ympäristön, jossa yksilöllistä urapolkua on mahdollista rakentaa, sekä pääsee jatkuvasti oppimaan uutta.
Systems Specialisteillamme on mahdollisuus joustavaan hybridityöhön Way of working -mallin mukaisesti, myös 100% etäoptio. Service Desk -asiantuntijamme työskentelevät modernilla Tampereen keskustassa sijaitsevalla toimistollamme.

Urakehitysmahdollisuudet pilvipalveluissa

Julkipilvialustat kehittyvät vauhdikkaasti ja haluamme mahdollistaa asiantuntijoidemme osaamisen kehityksen ja sertifoitumisen työajalla. Asiantuntijoillamme on vapaus hyödyntää taitojaan modernien pilviteknologioiden parissa, sekä kehittää osaamistaan asiakasprojektien tarpeiden pohjalta.
Julkipilvialustat ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa ja asiantuntijoillemme riittää mielenkiintoisia asiakasprojekteja ja uramahdollisuuksia, myös meillä. Tekniset roolimme kehittyvät asiantuntijoidemme mukana ja mahdollistavat myös erilaisia painotuksia (esim. turvallisuus, tietokannat ja kontitus). Oman People Leadin tuki, kompetenssileadien ja kollegojen sparraus tarjoaa ympäristön, jossa yksilöllistä urapolkua on mahdollista rakentaa.

Meet the Maker: Rolf

Maker of a sustainable future & AWS Hero. Meet Rolf, “Rolle”, a fast learner with a passion for IT, but also music. He is currently working as Vice President in Knowit Cloud Partnerships. He is also one of the leaders in the Nordic AWS Communities and the founder of the AWS Community Day Nordics.

Antti tells five reasons why I like working at Knowit

Senior System Specialist Antti Rahikainen, enjoys Knowit's challenges and freedom so much that he came back after working elsewhere for a while. This is why he chose Knowit.

Meet the Maker: Mira

Mira Ojamo works at Knowit as a Systems Specialist. She does maintenance for several clients in an operative team where the people are of “absolutely prime quality”. Knowit’s commitment to diversity and the support of the work community has enabled Mira to be herself – The Windows lady with a ton of competence.

AWS tehostaa Valmetin teollista internetiä

Knowit on Valmetin AWS Managed Service Provider (MSP) -kumppani. Kumppanuus pitää sisällään Valmetin olemassa olevan AWS-ympäristön käyttöönoton ja migraation, Passionate Support for AWS -jatkuvat palvelut 24/7 sekä asiantuntija- ja projektipalvelut.

MTV:n pilvipalvelut

MTV valitsi Knowitin Passionate Support for AWS -palvelut pilvialustansa kehitys- ja ylläpitoratkaisuksi. Sopimus pitää sisällään 24/7-päivystyspalvelut, AWS-ympäristöjen infrastruktuuri- ja arkkitehtuurisuunnittelun sekä toteutuksen.

Baronan Azure-pilvimigraatio vauhditti palveluiden joustavaa ja kustannustehokasta hallintaa

Barona tehosti merkittävästi palvelininfran hallintaansa toteuttaessaan yhteistyössä Knowitin kanssa pilvisiirtymän Microsoft Azure -ympäristöön.

Alkuun