Skip to main content
To the homepage of Knowit

REFERENSSI

HELSINGIN SATAMA

Helsingin Sataman raportointikyvykkyydet uudistettiin Microsoft Fabricin avulla

MUUT

Helsingin Satama halusi uudistaa data- ja raportointiympäristönsä vastaamaan kasvavia tarpeita ja pienentääkseen korkeita lisenssikustannuksia. Knowit toteutti nopean siirtymän Microsoft Fabric –data-alustalle ja rakensi liiketoimintaa vastaavan datamallin. Uusi ratkaisu tarjoaa Helsingin Satamalle kustannustehokkaan ja skaalautuvan perustan raportoinnin kehittämiselle.

    Data-analytiikka
    Microsoft Fabric
    Microsoft Power BI

HAASTE

Raportointiympäristö haluttiin uudistaa liiketoiminnan tarpeita vastaavaksi

Helsingin Satama kehittää toimintaansa määrätietoisesti tulevaisuuden tarpeita varten. Kehittämisohjelman myötä kasvavat investoinnit vaativat entistä parempaa näkyvyyttä toimintaan. Päätöksenteon tueksi tarvitaan tarkkaa ja ajantasaista tietoa esimerkiksi taloudesta, laivaliikenteestä ja matkustajamääristä. Helsingin Satama haluaa hyödyntää moderneja teknologioita ja uusia työkaluja, jotta se voi vahvistaa asemaansa edelläkävijänä ja varmistaa, että päätöksenteko perustuu aina ajantasaiseen dataan. 

Aiempi data- ja raportointiympäristö ei mahdollistanut raportoinnin riittävää laajentamista. Yhtenäisen datamallin puuttuminen, vanhentuneet teknologiat ja korkeat lisenssikustannukset haastoivat raportoinnin kehittämistä. Helsingin Satama tarvitsi analytiikkaympäristön, joka vastaisi liiketoiminnan kasvaviin tarpeisiin ja mahdollistaisi skaalautuvuuden myös tulevaisuuden raportointitarpeisiin. 

Uusi data-alusta haluttiin rakentaa Microsoft Fabric -analytiikkaympäristöön, sillä se mahdollistaisi kustannustehokkaan skaalautuvuuden laajempiin raportoinnin tarpeisiin vastaavasti. Knowit valikoitui uudistuksen kumppaniksi tunnistetun Fabric-osaamisen ja näkemyksellisen liiketoimintaymmärryksen perusteella.


RATKAISU

Nopea siirtymä Microsoft Fabriciin

Helsingin Sataman data keskitettiin Microsoft Fabric -alustalle ja raportointi rakennettiin uudelleen onnistuneesti alle neljässä kuukaudessa. Alusta yhdistää datan keruun, mallinnuksen ja raportoinnin saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka vähentää ylläpidon monimutkaisuutta ja mahdollistaa tulevaisuuden kehityssuunnitelmien edellyttämän skaalautuvuuden. 

Keskeinen osa toteutusta oli Knowitin asiantuntijoiden toteuttama liiketoiminnan käsitemallinnus. Sen pohjalta rakennettiin datamalli, joka heijastaa suoraan sataman toimintaa ja sen rakenteita. Kun data vastaa liiketoimintaa, raportointi on ymmärrettävää ja helposti laajennettavaa. Uusien raportointikokonaisuuksien lisääminen onnistuu nopeasti ja hallitusti, ja uusien asiantuntijoiden on helpompi perehtyä kokonaisuuteen. Tämä vähentää riippuvuutta yksittäisistä osaajista ja tekee raportoinnista aidosti liiketoimintaa tukevaa. 

Projektissa korostui tiivis yhteistyö asiakkaan kanssa ja Knowit huolehti osaamisen siirtymisestä asiakkaan organisaatioon projektin edetessä. Näin siirtymä loi perustan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja tiedolla johtamisen kulttuurin vahvistamiselle. 


TULOKSET

Helsingin satama länsiterminaali
Jopa 90 % säästä lisenssikuluista

Kustannussäästöjä ja moderni pohja tulevaisuuden kehitykselle

Helsingin Satamalla on nyt käytössään liiketoimintaa vastaava, helposti skaalautuva data- ja raportointiympäristö, joka mahdollistaa helpon laajennuksen uusiin raportointitarpeisiin. Ratkaisu tukee sataman strategisia tavoitteita ja luo pohjan myös tuleville kehitysalueille. 

Liiketoimintaa vastaavan datamallin ansiosta uusi alusta toimii raportoinnin skaalautuvana perustana pitkälle tulevaisuuteen. Datamalli varmistaa yhdenmukaisen ja eheän tiedonkulun, tehden uusien raporttien toteuttamisesta nopeampaa ja helpompaa – oli kyse sitten talouden seurannasta, henkilöstöraportoinnista tai liikennevolyymeista. 

Uudistus toi välittömiä hyötyjä heti käyttöönotosta alkaen, kun lisenssikustannukset laskivat jopa 90 % vuositasolla. Siirtymä turvaa myös raportoinnin jatkuvuutta, sillä modernin teknologian ylläpito on yksinkertaisempaa ja osaajien saatavuus on taattua myös tulevaisuudessa. Tiivis kumppanuus Knowitin ja Helsingin Sataman välillä jatkuu uusien raportointikokonaisuuksien tuomisella data-alustalle. 

Arvostimme erityisesti sitä, että Knowit ei tarkastellut ratkaisua vain teknologian näkökulmasta, vaan ymmärsi myös liiketoimintamme rakenteet. Erityisesti vahva Fabric-osaaminen ja käsitemallinnus olivat meille arvokkaita tekijöitä – niiden ansiosta raportointi heijastaa Sataman toimintaa ja on helppo laajentaa uusiin tarpeisiin. Projekti vietiin läpi poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa ja sovitussa budjetissa, ja lopputulos tukee liiketoimintaamme konkreettisilla hyödyillä.


Eero Gröndahl, Projektipäällikkö

Helsingin Satama


Asiakkaan hyödyt

Kustannustehokkuus 

  • Uusi alusta vähensi lisenssikuluja jopa kymmeniä tuhansia euroja vuositasolla, mikä toi säästöjä heti käyttöönotosta lähtien. 
  • Ylläpito on nyt yksinkertaisempaa ja kustannukset paremmin hallittavissa. 

Joustavuus ja skaalautuvuus 

  • Liiketoimintaa vastaava datamalli tekee uusien raportointitarpeiden lisäämisestä nopeaa ja hallittua. 
  • Fabricin skaalautuvuus mahdollistaa raportointikokonaisuuksien helpon laajentamisen. 

Jatkuvuus 

  • Ratkaisu avaa tien raportoinnin jatkokehitykselle. 
  • Moderni teknologia takaa osaajien saatavuuden ja tuo turvaa raportoinnin jatkuvuudelle myös tulevaisuudessa. 

Jopa 90 % säästö lisenssikuluista

Vuositasolla lisenssikuluista säästetään kymmeniä tuhansia euroja. 

Helsingin Satama mereltä kuvattuna

Helsingin Satama

Helsingin Satama on yksi Euroopan vilkkaimmista matkustajasatamista ja Suomen johtava ulkomaanrahtiliikenteen yleissatama. Helsingin Sataman vastuullisen toiminnan tärkeänä tavoitteena on olla kestävän satamatoiminnan edelläkävijä. 


Mitä teimme

Microsoft Fabric Data & AIMicrosoft Power BILiiketoiminta-analytiikka

Kiinnostaako kuulla lisää? Ota yhteyttä! 

Erkki Ruskio

Client Executive

Knowit Solutions

Lue lisää

Slide 1 of 1