Teknologia veti uusille urille
Academylaiset pääsivät starttaamaan jonotussovelluksen työstämisen muutamia viikkoja sitten. Omillaan academylaisten ei tarvitse pärjätä, sillä Sofia Bryggare on auttanut heitä UX suunnittelun ja konseptoinnin kanssa, ja Aleksi Sutela on puolestaan mukana projektipäällikön / scrum masterin roolissa sekä teknisenä tukena.
"Innovation Zonella työskennellessä academylaiset näkevät, miten ketterä kehitys toimii – ja mitä ongelmia tyypillisesti tulee vastaan. Suunnitelmana on sijoittaa Harri, Laura ja Maria tämän jälkeen juniorijäseniksi meidän muihin ketteriin tiimeihin.", Suomen Innovation Zonen vetäjä Mikko Luhtasaari kertoo.
Academylaisten taustat ovat perinteisesti hyvin vaihtelevia. Laura on koulutukseltaan kulttuurituottaja ja valokuvaaja, ja työskenteli aikaisemmin pääasiassa valokuva-alan yrittäjänä sekä markkinointi- ja viestintävastaavan tehtävissä. Laura oli sivunnut työssään useasti koodia esimerkiksi kotisivujen tilaajana ja verkkokauppojen ylläpidon kautta. IT-alan monipuoliset mahdollisuudet alkoivat hahmottumaan Lauralle äitiysloman aikaan hänen alettua seuraamaan Mimmit koodaa -yhteisöä. Yhteisön Instagramin monipuolisissa uratarinoissa Laura törmäsi ensi kerran myös AW Academyyn.
"Taiteilijana koen koodin olevan ikään kuin yksi instrumentti luovuuden ilmentämiseksi. En koe, että olisin niinkään vaihtanut alaa, vaan olen tavallaan saman teeman sisällä, mutta työskentelen eri osa-alueella. Esimerkiksi valokuva-alan taustasta on iso apu frontend -devaamisessa.", Laura sanoo.
Harri on työskennellyt aikaisemmin ammattimuusikkona sekä logistiikan ja kaupan alojen asiakaspalveluissa. Korona laittoi toteuttamaan pitkäaikaiset toiveet musiikkialaa varmemmasta työpaikasta. Harri hakeutui ammattikorkeakoulun 30 opintopisteen koodarikoulutukseen ja sen jälkeen Academyyn.
Maria puolestaan on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Työskennellessään B2B-asiakaspalvelun ja viestinnän tehtävissä hän huomasi, että teknologia itsessään kiinnosti siihen liittyviä esimerkiksi viestinnän työtehtäviä enemmän.
"Kohtasin paljon teknologiaa kaikissa rooleissani, saatoin esimerkiksi tulkita järjestelmien välisiä API-kutsuja verkkokaupoissa tai kirjoittaa artikkeleita uusista innovaatioista. Huomasin, että tykkään perehtyä siihen miten eri teknologiat toimii. Korkeakouluun palaaminen olisi ollut haasteellista ja Academyn intensiivikoulutus oli siihen hyvä ratkaisu.", Maria kertoo.
Viorika oli aikaisemmin rakennusalan konsernin talousosastolla. Organisaatiorakenteen muutoksen myötä hänen työhönsä tuli IT-tehtäviä, jotka tuntuivat heti taloutta omemmilta. Koronan alkaessa Viorika oli raskaana ja päätti hakea yhteishaussa opiskelemaan viestintä- ja tietotekniikkainsinööriksi. 1,5 vuoden opintojen jälkeen hän halusi siirtyä työelämään ja näki Academyn mainoksen. Cloud tuntui hyvältä lähtöpisteeltä, ja kysyntää pilvikonsulteille riittää.