Nuoret uskaltavat sanoa, millaista elämää haluavat
Työelämäkonsultti Emma Mieskonen on nähnyt, että työntekijät ovat oppineet vaatimaan työnantajalta enemmän joustoa. Työntekijöille ei enää voida tarjota valmista laatikkoa, johon on sopeuduttava. Tulevaisuuden trendi, työsuhteiden monimuotoisuus, näkyy jo nyt freelanceriyden, kevytyrittäjyyden ja esimerkiksi harrastuksista hankittavien sivutulojen kasvuna.
"Uskon, että ihmiset eivät tule jatkossa enää hakemaan tiettyyn rooliin samalla tavalla kuin tähän mennessä, vaan pikemminkin työelämästä muotoillaan sen näköistä kuin itse haluat. — Yksilöllisyyden trendi on kasvamassa, varsinkin jos katsoo nuorempia. He haluavat, että työelämä olisi mahdollisimman yksilöllistä ja omaa elämäntyyliä tukevaa. — Nuoret puhuvat kaveriporukassa ja koulussa paljon avoimemmin siitä, millaista elämää he haluavat elää, mitä he haluavat työelämältä, missä heidän oman jaksamisen rajat menevät ja mitä he vaativat.", Mieskonen listaa.
Maria Hämäläinen on täysin samaa mieltä siitä, että työelämässä tullaan siirtymään enemmän siihen, että ihmiset rakentavat työelämästä oman näköistään. Tulemme näkemään enenevissä määrin erilaisia työnteon malleja, työsuhteita ja työaikoja. Myös Hämäläinen on tunnistanut nuoremman sukupolven toimimisen muutoksen ajajana.
"Kun kuuntelee varsinkin nuorempaa sukupolvea, heille työelämästä irtioton tarve tulee jo kolmikymppisenä tai ennenkin, kun taas nykyiset neli-viisikymppiset ajattelevat vasta ensimmäistä kertaa, että voisi vähän rauhoittua. Nuoremmat ovat myös valmiimpia vaihtamaan työnantajaa useinkin. Moni keski-ikäinen tuntuu ajattelevan, että samalla työnantajalla täytyy olla viisi vuotta. Knowitin johtamisen filosofiassa on kohta we are learners not knowers. Olemme siis valmiita oppimaan, mitä maailma tuo tullessaan, ja muuttumaan sen mukana. Meillä huolehditaan myös johtajien jaksamisesta ja kunnioitamme myös johtajien vapaa-aikaa ja erilaisia elämäntilanteita samalla lailla kuin muidenkin työntekijöiden", Maria Hämäläinen kertoo.
Emma Mieskonen antaa työnantajille selvät ohjeet siitä, miten työelämästä voidaan lähteä rakentamaan kestävämpää.
"Ensinnäkin kestävän työelämän on pakko huomioida inhimillisyys ja yksilön rajat entistä paremmin. — Tuottavuudessa ratkaisu ei todellakaan ole lähteä tehostamiseen, koska se johtaa oravanpyörään ja rajojen ylittämiseen. –– Oikeasti pitää lähteä pureutumaan siihen, että mitä täällä meidän firmassa tällä hetkellä tehdään. –– Priorisointia käytetään tällä hetkellä jatkuvasti väärin. Tuodaan jotain, mikä pitää priorisoida muun ohi, mutta unohdetaan se, että silloin pitää myös depriorisoida jotain. Pitää kertoa, mikä voidaan unohtaa, että jotain muuta voidaan lisätä. Firmana voidaan kasvaa sitten kun keksitään kaikkein fiksuimmat tavat päästä maaliin."