Knowit toimi osana tuomaristoa opiskelijoille järjestetyssä datan visualisointikilpailussa
Julkaistu 26 huhti 2023
Knowitin data-asiantuntija Elina Vihriälä sekä asiakasvastaava Anton Aaltonen olivat osana Tableau Analytics Challenge 2023 -kilpailun arviointilautakuntaa.
21.4.2023 järjestetyssä kilpailussa Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat kilpailivat liikenneonnettomuuksiin liittyvän datan analysointihaasteen parissa. Visualisoinneissa tuomaroitiin oivallusten laatua, erottuvaa visualisointia sekä visualisointiratkaisun esittelyn hissipuhetta. Kilpailuun osallistuivat sekä Aallon, että UTU:n suosittujen tiedolla johtamisen kurssien oppilaat, joita oli kaiken kaikkiaan noin 300. Alkukarsintojen jälkeen finaalitapahtumaan valittiin 10 parasta joukkuetta.
Tuomariston jäseniä olivat Knowitin Elina Vihriälän ja Anton Aaltosen lisäksi Fiskarsin Tableau -data-asiantuntijat Justyna Airaksinen ja Uyen Nguyen sekä Tableaun ratkaisusuunnittelija Janne Lind. Knowit on Tableaun suurin kumppani Suomessa.
“Lähdin hakemaan tuomaristoon ihmisiä, joilla on vankka kokemus ja näkemys visuaalisen analytiikan mahdollisuuksista eri näkökulmista. Halusin myös löytää tapahtuman yhteistyökumppaniksi organisaatioita, joissa on jatkuva tarve uusille datan ja analytiikan osaajille. Näistä lähtökohdista Knowit oli vahvana Tableau-partnerina oiva valinta”, kertoo tuomariston valinnasta vastannut Janne Lind.
Finaalissa taso oli todella kova, eikä voittajan valinta ollut helppoa. Opiskelijat valitsivat UTU:n ja Aallon parhaat tiimit, jonka jälkeen arviointilautakunta valitsi kokonaiskilpailun voittajaksi UTU:n tiimin, johon kuuluivat Heini Pekuri, Essi Paasonen, Senja Toivanen ja Niina Kurvinen.
Näyte voittajajoukkueen visualisointityöstä.
“Oli kunnia olla Tableau Analytics Challenge 2023 -kilpailun arviointilautakunnan jäsen. Tiimejä oli vaikeaa asettaa paremmuusjärjestykseen: niin paljon nuoria lahjakkuuksia, upeita esityksiä, dashboardeja ja oivalluksia!
Mielestäni voittajatiimien työt loistivat ehdottomasti kaikilla osa-alueilla: analyysin laatu, ammattitasoinen visualisointi ja erinomainen pitchaus”, kommentoi Elina Vihriälä arviointiprosessia.
Voittajatiimin jäsenet palkittiin Knowitin toimesta datan visualisointiin inspiroivilla Big Book of Dashboars -oppikirjoilla ja ruusuilla. Lisäksi heidät tullaan viemään lounaalle sekä tutustumiskierrokselle Knowitin Helsingin toimistolle. Knowitilla työskentelee Suomen huipputason osaajia datan visualisoinnin parissa, ja tutustumiskierroksella tarjotaan lupaaville datan ammattilaisille katsaus työelämään ja mahdollisuuksiin Knowitilla.
Knowitin tuomarit ja voittajatiimin jäsenet.