Keräsimme 40 000 euroa pakolaisten jatkokoulutukseen

Julkaistu 19 tammi 2022

Joulukuun aikana Knowit ja sen työntekijät, asiakkaat, yhteistyökumppanit ja ystävät keräsivät 40 000 euroa UNHCR:n korkea-asteen stipendiohjelmaan. Jokaista lahjoitettua Ruotsin kruunua (SEK) kohden Knowit lahjoitti kaksi.

Pakolaisille pääsy korkea-asteen koulutukseen on taistelua vastoinkäymisiä vastaan, sillä vain noin kolme prosenttia nuorista aikuisista pakolaisista hyväksytään johonkin jatkokoulutukseen. UNHCR:n pitkän aikavälin tavoitteena on nostaa osuus 15 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulutus on tärkeä väline kotiseudultaan siirtymään joutuneille nuorille muuttaa sekä omaa että muiden pakolaisten elämäntilannetta.

Knowit on jo usean vuoden ajan järjestänyt vuosittaisen varainkeruun UNHCR:n koulutustoimille.

"Meille Knowitilla varainkeruu on tapa tukea yhtä YK:n kestävän kehityksen tavoitteista: Tavoitetta 4, "Laadukas koulutus kaikille". Koulutus on myös asia, jota korostamme ja johon keskitymme pitkän aikavälin kestävän kehityksen ponnisteluissamme”, sanoo Knowitin konsernijohtaja ja toimitusjohtaja Per Wallentin.

Yhdessä kollegoiden, ystävien ja asiakkaiden kanssa onnistuimme keräämään yli 40 000 euroa joulukuun aikana. Tämä kaikki lahjoitetaan pakolaisten jatkokoulutuksen edistämiseen, mikä tarjoaa mahdollisuuden itsenäisempään tulevaisuuteen.

Ota yhteyttä
Päivi Mönkkönen
Head of Communications and Brand, Knowit Solutions Oy
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Alkuun