"Meillä oli varsin perinteinen ongelma: vähän työntekijöitä ja paljon tekemistä. Muutama vuosi sitten tiedostimme, että automatisoimalla tiettyjä pieniä prosesseja, pystymme kasvattamaan merkittävästi työskentelyn tehokkuutta ja erityisesti sen mielekkyyttä. Käännyimme Knowitin puoleen ja aloitimme yhteistyön prosessien tehostamisessa, jonka avulla saimme lisättyä automatiikkaa muun muassa sähköpostien ja tiettyjen mittavan kokoluokan Exceleiden käsittelyyn", Vehon IT-projektipäällikkö Mikael Blom

Robotiikkaa on lisätty vähitellen moniin manuaalisesti tehtäviin prosesseihin.

 

"Aluksi määrittelyn tekeminen ohjelmistorobotiikan toteutuksia varten vei meiltä kauemmin, mutta olemme nyt oppineet määrittelemään tarkemmin, joten uusien prosessien automatisointi käy nopeasti. Esimerkiksi sähköpostin käsittelyyn koodattu robotti osaa arkistoida postit ja välittää tietynlaiset viestit suoraan oikeille henkilöille. Robotti on säästänyt aikaa myös taloushallinnossa isojen ja tarkkuutta sekä virheettömyyttä vaativien Excel-määrien käsittelyssä. Se tekee myös vertailua eri tiedostojen välillä ja setvii valtavan kokoisista tietomassoista dataa, mikä nopeuttaa työskentelyä ja parantaa osaltaan datan laatua", Blom jatkaa.

Lisää automaatiota ketterästi

Mikael Blomin mukaan Vehon tavoitteena on jatkaa yhteistyötä Knowitin kanssa samalla hyväksi havaitulla linjalla. Hän sanoo Vehon arvostavan pitkiä asiakassuhteita, joissa kumppanit tuntevat perinpohjaisesti toistensa toimintatavat. "Automatisoimme tulevaisuudessa lisää pieniä prosesseja ja rakennamme ketteriä robotteja, jotka auttavat työntekijöitämme suoriutumaan nopeammin tehtävistään. Arvioimme myös koneoppimisen ja tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksia."

"Päämiehemme käyttämät maahantuontijärjestelmät ovat vanhahkoja, mutta meidän on kehitettävä toimintaamme niiden puitteissa ja automatisoitava prosesseja olemassa olevien järjestelmien ympärille. Suomi on niin pieni markkina-alue, ettei tänne ole luvassa järjestelmäuudistuksia", Blom arvioi.

Hän sanoo Knowitin ja Vehon tuki- ja ylläpitosopimuksen toimivan joustavasti puolin ja toisin. Vehon omat IT-asiantuntijat toimivat järjestelmien pääkäyttäjinä, mutta he eivät tee ohjelmistokehitystä.

"Knowitin konsultti tuntee prosessimme ja toimintaympäristömme. Kun saamme määrittelyn valmiiksi, hän koodaa ohjelmiston, jonka jälkeen me teemme vielä hyväksymistestauksen. Pienten prosessien automatisointi sujuu varsin ketterästi", Blom kertoo.

Autokauppa murroksessa

Vuodesta 1939 lähtien suomalaisia palvelleen Vehon maahantuomien ja myymien Mercedes ja Smart- autojen kauppa käy Mikael Blomin mukaan hyvin.

"Viime keväänä pelotti hetken aikaa kovasti, sillä autokauppa tyssäsi koronan takia täysin ja tehtaat olivat osittain kiinni. Tällä hetkellä autokaupalla menee kuitenkin hyvin, vaikka ala onkin keskellä suurta murrosta. Sähköautot ja ladattavat hybridit ovat vahvasti tätä päivää. Etenkin ladattavia hybridejä menee niin paljon kuin niitä ehditään valmistamaan", Blom sanoo.

Ota yhteyttä
Tarja Rantala
Client Executive, Knowit Solutions Oy
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Alkuun