Skip to main content
To the homepage of Knowit

REFERENSSI

CONSOLIS

Consoliksen DVM toteutettiin Power BI:lla

TEOLLISUUS

Consolis on Euroopan suurin betonitekniikkaan perustuvien ratkaisujen tuottaja ja betonisten valmisosien valmistaja. Suomen ja Ruotsin maayhtiöt kaipasivat parannusta DVM-prosessiinsa eli kysynnän ja tuotannon arviointiin. Power BI:n avulla voidaan nyt seurata tarjouskannan konvertoitumista tilauskannaksi, ennakoida eri toimintojen resurssitarpeita ja seurata vähähiilisten tuotteiden kysyntää.

Consoliksen IT Director Johan Wejberg kertoo, että liiketoimintatiedon hyödyntämisen kehitys oli pitkään ollut lähes seisahtunutta. Liiketoiminnan puolelta oli tullut toive ripeämmästä kehityksestä, että liiketoimintadatan käytöstä saataisiin uudenaikaisempaa, vähemmän byrokraattista ja ketterämpää, sekä vähemmän bisnespuolen osallistumista vaativaa.  

DVM eli Demand Validation Meeting on tärkeä osa liiketoiminnan suunnittelua kaikille tuotantoa tekeville yrityksille, erityisesti aloilla, joilla kysynnän vaihtelu on suurta. Consoliksella oli jo aiemmin käytössään DVM-prosessi, mutta taulukkopohjainen järjestelmä vaati paljon manuaalista työtä niin visualisoinnin kuin raportin jakelun osalta.

"Uuden työkalun osalta ykköstavoite oli parantaa DVM-prosessia ja siihen liittyvää raportointia. Suomen tytäryhtiössä Parmassa haluttiin ottaa käyttöön enemmän PowerBI-raportointia. Sitten vielä kolmantena raportointitarpeena haluttiin saada hyvä käyttötapaus niiden olemassaolevien datalähteiden käytöstä. Tässä oli siis monta kärpästä iskettävänä yhdellä iskulla", Johan Wejberg selventää tarvetta.

Yhteistyössä ketterästi

Consolis oli aiemminkin käyttänyt PowerBI:ta jossain määrin, mutta halusi sen nyt laajemmin käyttöönsä. Toteuttajaksi löytyi Knowit, jonka kanssa Consolis on tehnyt muitakin IT-projekteja.  

"Aiemmin käytössä ollut Excel oli saman datan päällä, mutta huonosti jaettavissa. Power BI mahdollistaa helpon jakamisen ilman, että tarvitsee oikeuksia lähdedataan. Sen myötä Power BI myös tulee käyttöön laajemmin", Knowitin analytiikkakonsultti Lotta Mattila  kertoo. 

Yhteistyötä tehtiin tiiviisti ja ketterästi. Projektia lähdettiin tekemään tietäen, että ensimmäistä versiota tultaisiin sopeuttamaan liiketoimintayksikkökohtaisesti. 

"Knowit toimi tosi itseohjautuvasti ja nimenomaan ketterästi, kuten oli luvattu. Tarvittaessa oltiin useamminkin yhteydessä, mutta aina kerran viikossa oli projektipalaveri ja aina hommat oli edistyneet sillä välin. Lopputulos oli just sitä mitä pyydettiinkin. Saimme tietolähteen uudelle alustalle käyttöön, pieniä parannuksia meidän prosessiin ja IT-tukea sille prosessille paremmaksi", Johan Wejberg kiittelee.  

Myös kolmantena toiveena ollut käyttötapaus vanhojen datalähteiden käytöstä toteutui. Olemassa olevien kuutioiden dataa otettiin käyttöön Power BI:ssa ja koska data todettiin täysin käyttökelpoiseksi, kuutiopalvelin sai päivityksen. 

Consolis Power BI view

DVM auttaa myös vastuullisuuspyrkimyksissä

Consoliksella ei käytännössä ole varastotuotteita, vaan kaikki myytävä valmistetaan tilauksen mukaan. Betoniosien kysynnän vaihtelu on suurta, ja siksi DVM on erityisen tärkeä työkalun niin tuotannon suunnittelijoille kuin myynnin johdolle ja mahdollistaa tarvittaessa perustavaa laatua olevat liiketoimintapäätökset. 

"DVM on meille oikein arvokas työkalu kysynnän arviointiin. Erityisesti Suomessa ja Ruotsissa seurataan tosi tarkkaan, mihin asti meidän tilauskirja ulottuu ja miten tarjouskanta konvertoituu tilauskannaksi. Myyntiä voidaan ohjata niin, että myös tehtailla ja muilla funktioilla kuten suunnittelupuolella on tasaisempi työkuorma. Osaavasta työvoimasta kiinni pitäminen on tärkeää niin liiketoiminnan kuin vastuullisuuden näkökulmasta", Johan Wejberg sanoo.

Consolis production hall

DVM:n avulla voidaan mitata myös uusien vihreiden tuotteiden läpimenoa markkinalla. Consoliksen materiaalitutkimusyksikkö on kehittänyt Parma Green™-tuotesarjan, joiden hiilidioksidipäästöt voivat olla jopa 60 % vakiotuotteita pienemmät. 

"Tarjoamme vähähiilisiä tuotteita aktiivisesti asiakkaille, viestimme niistä ja seuraamme niiden tarjous- ja tilauskantaa Suomessa ja Ruotsissa. DVM ohjaa meitä hinnoittelupäätöksissä ja auttaa näkemään, missä potentiaalia on", Johan Wejberg kertoo.

Jarno Laitinen

Client Executive

Knowit Solutions