Skip to main content
To the homepage of Knowit

REFERENSSI

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO

Suomen luonnonsuojeluliitto – vahvat sisällöt ja visuaalisuus edellä

LIITOT, JÄRJESTÖT JA YHDISTYKSET

Loimme laadukkaan digitaalisen käyttökokemuksen, jossa on panostettu vahvasti visuaaliseen viestintätapaan, luotettavaan tietoon ja laadukkaaseen sisältöön.

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme vanhin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö, jolla on yli 160 paikallisyhdistystä ja tuhansia aktiiveja ympäri Suomen. Yhdistyksen tavoitteena on yhdessä suojella suomalaista luontoa. Suomen luonnonsuojeluliito huomasi, että heidän verkkopresenssi oli vanhentunut eikä liiton jäsenmäärää ollut saatu kasvatettua. Uudistuksen tavoitteena olikin jäsenmäärän kääntäminen taas kasvuun, säännöllisten lahjoitusten määrän kasvattaminen suhteessa kertalahjoituksiin ja liiton koko Suomen kattavan toiminnan paremmin esille tuominen. 

Kantavana ajatuksena sivuston käyttöliittymässä ja rakenteessa on tukea sisällön kautta navigointia mahdollisimman paljon. Toteutuksessa panostettiin erityisesti mobiilikäytön ja lahjoittamisen helppouteen. Sivusto rakennettiin WordPress-järjestelmän päälle, mikä mahdollistaa helpon ylläpidettävyyden ja ketteryyden. Piireille ja yhdistyksille puolestaan tarjottiin mahdollisuutta ottaa käyttöön yhtenäinen, tiukemmin määritelty sivustopohja, joka helpottaa yhtenäisemmän brändin rakentamista maanlaajuisesti.

Lahjoitusprosessia pyrittiin virtaviivaistamaan mahdollisimman pitkälle ja tulokset ovat osoittaneet, että tässä on onnistuttu erinomaisesti: heti julkaisun jälkeen verkkopalvelun kautta saatavien lahjoitusten määrä suhteessa vanhaan sivustoon on lähtenyt selkeästi kasvuun.


Lähtökohdat

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme vanhin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö, jolla on yli 160 paikallisyhdistystä ja tuhansia aktiiveja ympäri Suomen. Suomen luonnonsuojeluliitto on suojellut luontoa menestyksekkäästi jo vuodesta 1938. 

Suomen luonnonsuojeluliiton tavoitteena on yhdessä suojella suomalaista luontoa. Yksikään laji ei saa kuolla sukupuuttoon ihmisen toimien vuoksi ja luonnon monimuotoisuutta on palautettava aktiivisesti. Luonnonsuojeluliitto haluaa olla rohkea ja rohkaiseva, ei ahdistusta ja toivottomuutta aiheuttava toimija. 

Suomen luonnonsuojeluliiton verkkopresenssi oli jäänyt ajasta jälkeen ja liiton jäsenmäärää, joka on keski-iältään melko korkea, ei ollut saatu kasvatettua. Tärkeitä konkreettisia tavoitteita uudelle palvelulle tunnistettiin alussa kolme. Jäsenmäärä tuli saada käännettyä taas kasvuun, säännöllisten lahjoitusten määrää haluttiin kasvattaa suhteessa kertalahjoituksiin ja liiton koko Suomen kattava toiminta haluttiin tuoda paremmin esiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton voima on koko maan kattavassa toiminnassa ja vahvassa paikallistuntemuksessa, jonka mahdollistaa yli 160 paikallisyhdistystä.

Tiedottaminen liiton toiminnasta, suojeluvoitoista ja kannoista suojeluasioihin haluttiin tarinallistaa voimakkaammin ja tehdä tunteisiin vetoavalla tavalla. Liiton toiminnan tukeminen haluttiin yhdistää selkeämmin suojeluviestintään. Samoin näkemykset keskeisiin aiheisiin haluttiin tuoda selkeämmin esille.

Yleisiä avainsanoja uudistukselle olivat selkeys, ymmärrettävyys, rohkeus, visuaalisuus ja tarinallisuus. 

Suomen luonnonsuojeluliitto lahjoitus-näkymä

Laadukas käyttökokemus, visuaalinen viestintätapa ja kiinnostava sisältö

Yksi ryhmistä joka uudella palvelulla haluttiin tavoittaa, oli suurissa kaupungeissa asuvat nuoret aikuiset, jotka eivät ole varsinaisia luontoharrastajia, mutta ovat kiinnostuneita ja huolestuneita ympäristöstä. Heille on tärkeää digitaalisen käyttökokemuksen laadukkuus, visuaalinen viestintätapa, mahdollisuus valita joustavasti juuri itselle sopiva tapa osallistua, luotettavat faktat ja laadukas sisältö. Erityisesti näihin asioihin panostettiin uuden palvelun suunnittelussa.

Halusimme, että vahva, tunteita herättävä visuaalisuus ja tarinallisuus muodostavat luovan ratkaisun perustan. Käytössämme oli onneksi korkeatasoista kuva- ja videomateriaalia laadukkaan sisällön tueksi.

Kantavana ajatuksena sivuston käyttöliittymässä ja rakenteessa on tukea sisällön kautta navigointia mahdollisimman paljon. Sisältöjen yhteydessä pyritään aina tarjoamaan selkeitä aihekokonaisuuksia ja polkuja sisältöihin, jotka saattaisivat kiinnostaa lukijaa seuraavaksi.

Päädyimme käyttöliittymän osalta ratkaisuun, jossa navigaatio on ”hampurilaismenun” takana desktopissakin, jotta navigaatio ei veisi liikaa tilaa ja yksittäisissä näkymissä sivun sisältö ja kuvat saavat päähuomion.
 
Mahdollisuuden lahjoittaa haluttiin olevan kuitenkin jatkuvasti läsnä. Siksi “Tee lahjoitus” -linkki on näkyvissä kaiken aikaa.

Myös saavutetut suojeluvoitot haluttiin tuoda paremmin esiin. Luonnonsuojeluliitto haluaa olla rohkea ja rohkaiseva, ei ahdistusta ja toivottomuutta aiheuttava toimija. Kun käyttäjille konkretisoidaan kiinnostavalla tavalla mitä toimintaa tukemalla voidaan saada aikaan, on kynnys lahjoittaa tai lähteä toimintaan mukaan paljon matalampi.

Toteutuksessa panostettiin erityisesti mobiilikäytön ja lahjoittamisen helppouteen.

Lahjoitusprosessia pyrittiin virtaviivaistamaan mahdollisimman pitkälle ja ainakin ensimmäisen kahden kuukauden aikana tulokset ovat osoittaneet, että tässä on onnistuttu erinomaisesti. 

Suomen luonnonsuojeluliitto mobiilinäkymät

Tiedon löytäminen mahdollisimman vaivattomaksi päättäjille

Sivuston tärkeäksi käyttäjäryhmäksi tunnistettiin myös poliitikot, virkamiehet ja kunnallistason päättäjät.

Luonnonsuojeluliitto on vallan vahtikoira ja luonnon herkeämätön puolustaja, jonka asiantuntijat vierailevat säännöllisesti eduskunnassa ja käyvät aktiivisesti keskustelua ministerien ja ympäristöhallinnon virkamiesten kanssa. Vastaavasti paikallistasolla vaikuttamistyö keskittyy kuntapäättäjiin ja kuntien virkamiehiin.

Päättäjillä ja virkamiehillä on usein tarpeena löytää spesifiä tietoa nopeasti, tarkistaa faktoja tai he haluavat tietää Luonnonsuojeluliiton kannan tiettyyn suojeluaiheeseen. Heille tiedon löytäminen pyrittiin tekemään mahdollisimman vaivattomaksi.

Suomen luonnonsuojeluliitto tapahtumakalenteri

WordPress mahdollistaa helpon ylläpidettävyyden ja ketteryyden

Sivusto rakennettiin WordPress-järjestelmän päälle, mikä mahdollistaa sisällöntuottajien näkökulmasta helpon ylläpidettävyyden ja ketteryyden. Sisällönhallinta toteutettiin liiton tasolla niin, että ylläpitäjillä on lähes vapaat kädet rakentaa erilaisia taittoja, jolla haluttiin mahdollistaa se, että yksittäisistä sivuista pystyy rakentamaan visuaalisesti näyttäviä ja aina juuri kyseistä aihetta parhaiten palvelevia.

Piireille ja yhdistyksille puolestaan tarjottiin mahdollisuutta ottaa käyttöön yhtenäinen, tiukemmin määritelty sivustopohja, joka helpottaa yhtenäisemmän brändin rakentamista maanlaajuisesti.

Sivustolla käyttäjän näkökulmasta erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, että siirtyminen liiton tasolta piiri- tai paikallisyhdistystasolle olisi mahdollisimman selkeää, mutta kokonaisuus pysyisi kuitenkin koherenttina. Esimerkiksi Tapahtumat-osio kokoaa liiton sivuston alle listaukset kaikista paikallisyhdistysten järjestämistä tapahtumista, mutta yksittäisen tapahtuman tietoja katsomaan mennessä käyttäjä siirtyy paikalliselle sivustolle.

Suomen luonnonsuojeluliitto työpöytä-näkymä

Tulokset lupaavat hyvää

Uusi sivusto lanseerattiin marraskuussa 2018. Jo heti julkaisun jälkeen verkkopalvelun kautta saatavien lahjoitusten määrä suhteessa vanhaan sivustoon lähti selkeästi kasvamaan. Esimerkiksi sivustolla järjestetty joulukampanja keräsi yli 100 % enemmän lahjoituksia verrattuna viimevuotiseen.

Piireille ja yhdistyksille suunnitellun sivustopohjan vastaanotto on ollut innostunutta. Jo 48 yhdistystä tai piiriä on ottanut sen käyttöön ja 36:lla uusi pohja on tulossa käyttöön lähiaikoina.

Vieraile Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla!

Susanna Salomaa

Business Unit Director

Knowit Experience