Home sweet Hoas
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (tuttavallisemmin Hoas) tarjoaa edullista asumista opiskelijoille. Hoas vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää asuntoja pääkaupunkiseudulla. Hoasin asunnoissa asuu reilut 18 000 asukasta, joista noin kolmasosa on kansainvälisiä opiskelijoita.
Opiskelija-asuminen on muuttunut jonkin verran sitten vuoden 1969, jolloin Hoas perustettiin. Tavoitteena vuosien varrella on ollut pysyä kehityksessä mukana, ja tällä kertaa kehityskohteena oli verkkosivusto. Vanha sivusto ennemmin eksytti kuin auttoi löytämään perille, ja isoimmiksi kehityskohteiksi nostettiin yksinkertaisuus ja selkeys. Myös elementtien mittasuhteisiin tarvittiin kartturia ja pirteää brändi-ilmettä haluttiin tuoda paremmin esille. Sivustosta haluttiin lisäksi elinkaareltaan kestävä ja käytössä edullinen.
"Halusimme kohdentaa uuden sivuston nimenomaan asuntoa hakeville opiskelijoille ja taata sujuvat palvelupolut hakijasta asukkaaksi. Myös vaihto-opiskelijat haluttiin ottaa aiempaa paremmin huomioon", kertoo Hoasin projektipäällikkönä hankkeessa toiminut Sanna Agullana.