Erillissivustoilla joustavuutta palveluiden eriyttämiseen
Sivustouudistuksen isoja teemoja olivat keskitetty sisällönhallinta sekä erillissivustojen luominen kaupungin eri liikelaitoksille ja toimijoille. Aiemmin käytössä oli vain yksi pääsivusto, ja sen uudistamisen lisäksi ympärille lähdettiin nyt luomaan omia erillissivustoja. Erillissivustojen haluttiin olevan Porvoon kaupungin sivuston kanssa sukunäköisiä ja samoja elementtejä haluttiin voida hyödyntää läpi eri sivustojen.
"Entiseen verkkopalveluun verrattuna suurin ero on erillissivustojen toteutus kaupungin liikelaitoksille ja seudullisille toimijoille. Niillä on omat tavoitteensa, käyttötarkoituksensa ja käyttäjäkuntansa. Erillissivustoratkaisulla pystytään eriyttämään esimerkiksi ympäristönterveydenhuollon seudulliset, usean kunnan yhteiset palvelut omaksi kokonaisuudekseen. Erillissivustoja pystytään myös jatkossa kehittämään joustavammin tarpeiden mukaan", kommentoi Porvoon kaupungin viestintäasiantuntija Jessica Backman.