Ei kuitenkaan syytä huoleen – suurinta osaa meistä ei korvata robotilla. Meidän on vain totuttava ajatukseen, että jaamme työmme robotin kanssa. Tämä koskee sekä pieni- että suurituloisia. Kohderyhmiä ovat esimerkiksi taloushallinnon toimihenkilöt, lääkärit, veturinkuljettajat, taksinkuljettajat ja toimittajat.

”Minähän käsittelen työssäni luovia prosesseja”

Lannistavinta on se, että tutkimusten mukaan hyvin suuri osa työstämme on rutiinitehtäviä. Vain neljä prosenttia toiminnastamme edellyttää luovaa panosta, ja vain vajaa kolmannes työstämme edellyttää tunteiden tulkitsemista. Lisäksi jos rehellisesti puhutaan, varsin moni meistä ehkä tulkitsee tunteita yhtä huonosti kuin robotti.

Mitkä työt korvataan ja mitä ei korvata koneilla?

Jo nyt on nähtävissä tekoälyn ja kehittyneiden robottien potentiaali. Automaattiset lähtöselvitykset lentokentillä, lentokonetta ohjaavat autopilotit ja passien automaattinen skannaus määränpäässä. Yhtä lailla automatisointi poistaa lähivuosina hyvin vähän työpaikkoja, mutta se tuo enemmän tai vähemmän seurauksia lähes kaikkiin työpaikkoihin. Robotisoinnilla on potentiaalia muuttaa esim. terveys- ja rahoitusalaa.  Molemmilla aloilla tarvitaan huomattavan paljon ammattiosaamista. Siksi monet työtehtävät pikemminkin määritellään uudelleen kuin eliminoidaan – ainakin alkuvaiheessa. Siksi on mielestämme virheellistä keskittyä siihen, mitkä ammattiryhmät kuolevat. Olennaista on keskittyä siihen, mitkä prosessit todennäköisesti automatisoidaan ja miten liiketoimintamallia on muutettava ja miten työkuvaukset on määriteltävä uudelleen. 

Jos olet samaa mieltä näistä kolmesta näkemyksestä, olet jo pitkällä

Robotisaatio tuo sekä uhkia että mahdollisuuksia, ja johtajat, jotka eivät ota itse ohjia käsiinsä, kokevat, että ennen pitkää väistämättä joku pääsee edelle ja haastaa yrityksen markkina-aseman.

1. Robotisaatio koskee meitä ja kaikkea mitä teemme.
Tämä ei välttämättä ole selvää kaikille ympärilläsi. Ulkopuolisten analyysien avulla robotisaatiosta löydetään olennaisia mahdollisuuksia, joista useimmat voidaan toteuttaa hyvin nopeasti.

2. Robotisaatio on avoin mahdollisuuksien ikkuna.
Tavalliset kokoukset voidaan jopa korvata hypoteeseihin perustuvalla kokeellisella menettelyllä. Asiakkaat voidaan tuoda tosiasiallisesti osallisiksi tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen ja lyhentää läpimenoaikoja niin, että markkinoille päästään nopeammin.

3. Robotisaatio edellyttää asennemuutosta.
Robotisaatio luo uudentyyppisiä työpaikkoja, kun yritykset pystyvät robottien avulla ylläpitämään paikallista teollisuustuotantoa halpatuotantomaihin ulkoistamisen sijaan. Jäljelle jää kuitenkin vähemmän työpaikkoja, ja niissä tarvitaan samalla toista osaamisprofiilia.


Miksi RPA (Robotic Process Automation) on hyvä asia?

  • Ei jahkailua
    • Ei edellytä monimutkaista integraatiota
    • Ei edellytä kuukausien ja vuosien pituista toteutusta
    • Ei vie paljon resursseja muilta kehityshankkeilta

  • Vapauttaa resursseja triviaaleista tehtävistä osaamiseen perustuviin tehtäviin
    • Mahdollistaa testauksen ennen investointeja

 

Mitä on Robotic Process Automation?

  • Käytetään teknologiaa, jonka avulla voidaan konfiguroida ohjelmisto tai ”robotti” poimimaan ja tulkitsemaan olemassa olevia sovelluksia transaktion käsittelyä varten, käsittelemään tietoja, selvittämään reaktioita ja kommunikoimaan muiden digitaalisten järjestelmien kanssa
  • Ei-fyysinen ”robotti”
  • Ohjelmistotyökalut
  • Työkalut, joilla voidaan korvata ihmistyövoimaa ”näppäimistötasolla” ja joiden avulla rutiinitehtäviä voidaan suorittaa luotettavasti
  • Algoritmeihin perustuva
  • Voi suorittaa jos–niin-logiikkaa

 

Mitä RPA ei ole?

  • Ei taas uusi ohjelmistoinvestointi
  • Ei tekoälyä
  • Ei luonnollisen kielen käsittelyä (NLP)
  • Ei analysointityökalu
  • Ei väline, jolla ihmisistä tehdään työttömiä
  • Ei fyysiseen robottiin sisältyvä ohjelmisto
  • Ei chat-botti eikä virtuaalinen henkilökohtainen avustaja

 
Mutta – tämän kaiken voi integroida RPA:han


Mitä tällaisilla roboteilla voi tehdä?

  • Automatisoida aikaisemman manuaalisen tehtävän tai prosessin mahdollisimman vähäisellä prosessin uudelleensuunnittelulla.
  • Lyhentää aikaa, joka kuluu batch data -tietojen syöttämiseen ja tulosten käsittelyyn
  • Linkittää toimintoja ulkopuolisiin järjestelmiin, joita ei voida yhdistää muiden IT-vaihtoehtojen kautta.
  • Välttää suuria järjestelmäintegraatioprojekteja tai uusia suuria sovellusjulkistuksia.

 

Mitä tapahtuu lähivuosina?

  • Kahden seuraavan vuoden aikana on luvassa nopeaa kasvua, kunnes ilmiö yleistyy 3–5 vuoden kuluttua
  • Ensimmäisten julkistusten jälkeen myös tekoäly, NLP ja visuaalinen tunnistus ja muut lisäpalvelut alkavat olla käytettävissä RPA:n yhteydessä
  • RPA-ohjelmiston äly kehittyy
  • RPA:n perustoiminnot kytkeytyvät ERP:hen, CRM:ään ja muihin liiketoimintajärjestelmiin 

Eräitä määritelmiä

Digitaalinen liiketoimintamalli

Liiketoimintamalli, joka yhdistää ihmisiä ja yrityksiä sekä ihmisiä ja yrityksiä digitaaliseen teknologiaan, joka tuottaa tuloja ja tehokkuushyötyjä.

Digitalisaatio automatisoi yritystä

Kun automatisoitte nykyisiä prosessejanne digitaalisen teknologian avulla.

Digitalisaatio muuttaa yritystä

Prosessi, joka muuttaa yrityksenne digitaaliseksi muuntamalla nykyisiä prosesseja

Katriina Valli
RPA & Lead Process Consultant, Knowit Solutions
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Haluatko että soitamme sinulle?

Kiitos! Soitamme sinulle mahdollisimman pian.

Alkuun