Full-stack -kehittäjä

Grow. Make a difference. Together.

Meille Knowitilla toimivat digitaaliset palvelut ovat osa kestävää kehitystä. Siksi myös asiakkaamme niin julkishallinnossa kuin yksityisellä sektorilla luottavat siihen, että kehitämme kestäviä ja innovatiivisia sovelluksia ja järjestelmiä niin julkisiin palveluihin kuin liiketoiminnan kannalta kriittisiin tarpeisiin


Etsimme nyt Knowit Solutionsissa Full-stack -kehittäjiä vahvistamaan erilaisten web-kehitysprojektien parissa työskenteleviä tiimejämme.


Minkälaisesta roolista on kyse?

Toimimme sovelluskehitysprojekteissamme tiimimallilla, eli viereltäsi löytyy aina ammattitaitoinen työkaveri myös omasta tiimistä. Kädenjälkemme näkyy toimialariippumattomasti esimerkiksi konepajateollisuudessa, energia-alalla, pelialalla sekä julkishallinnon järjestelmähankkeissa ja kansalaispalveluissa, joita kaikkia yhdistää asiakkuuksien pitkäikäisyys ja meidän roolimme toimia asiakkaidemme luottokumppanina. 

Teknisessä mielessä toivomme, että olet kartuttanut modernia ohjelmointiosaamista esimerkiksi JavaScript- tai Java -pohjaisen sovelluskehityksen parissa. Toivomme sinulta hyviä valmiuksia laadukkaan ja helposti ylläpidettävän koodin kirjoittamiseen, sillä meihin on sisäänrakennettuna ammattiylpeys omaa kädenjälkeämme kohtaan.

Ketterin menetelmin toimivissa tiimeissämme tehtävät ovat monipuolisia, ja kaikessa ei luonnollisestikaan tarvitse olla mestari. Jos sinun työkalupakistasi löytyy kuitenkin front-end ja back-end -osaamista esimerkiksi joillakin seuraavista työkaluista, saatat olla etsimämme uusi työkaveri.

  • JavaScript, TypeScript, React.js, Vue.js, Node.js
  • Java, Spring, Spring Boot
  • SQL tai NoSQL tietokannat
  • Softan versionhallinta (Git)
  • Ketterän ohjelmistokehitysprosessin hallinta
  • DevOps -menetelmät


Iso etu on jos sinulla löytyy kiinnostusta ja taustaa julkipilvialustoista (Azure, AWS tai GCP), mutta aikaisempi osaaminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Koulutusorganisaationa tarjoamme myös mahdollisuuden sertifioitumiseen ja työn kautta näiden haltuun ottamiseen, sekä toki samalla kokeneemmalle tekijälle osaamisensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Asiakasprojekteistamme johtuen toivomme myös sinun olevan mukavuusalueellasi jos työkielenä on sekä suomi että englanti.

Buzzwordeja roolin ja tiimin ympäriltä: Scrum, DevOps, CI/CD, JavaScript, React.js, Redux, Vue.js, Docker, Kubernetes, Node.js, Express.js, PostgreSQL, Snowflake, Hibernate


Miksi Knowit?

Me Knowitilla arvostamme monipuolista yleisosaamista, sekä halua ottaa myös uusia osaamisalueita haltuun. Olemme kaikki ensisijaisesti tekijöitä eli Makereita; teemme sen mitä lupaamme, parhaamme mukaan ja suurella sydämellä. Olemme ylpeitä kädet savessa -tekemisestämme ja syvästä asiantuntijuudestamme.

Jotta tämä ei olisi pelkästään yksipuolinen toivomuslista, haluamme, että sinulla on devaajana mahdollisuus vaikuttaa rooliisi ja ottaa vastuuta kehittymisestäsi meidän tukemanamme. Meille jokainen saa tulla omana kokonaisena itsenään, ja meillä rento sekä ammattimainen työyhteisö on itseisarvo.

Nämä tarjoamme sinulle

  • Tiimin ja yhteisön, jossa on helppo kehittyä ja saada tarvittaessa apua. Meillä on töissä eri uran vaiheilla olevia osaajia, ja tarjoamme mahdollisuuksia, jotka haastavat ja kehittävät sekä vastavalmistuneita tulevaisuuden tekijöitä, että myös kokeneempia ammattilaisia.
  • Sisäisesti meillä paljon kiitellyn People Lead-mallin. Meillä esihenkilön tärkein tehtävä on mahdollistaa, että sinulla on asiantuntijana parhaat edellytykset onnistua työssäsi ja kehittyä ammatillisesti
  • Ajan ja resurssit kehittää osaamistasi työajalla (koulutukset, sertifikaatit, kiltatoiminta). Haluamme investoida sinun osaamisesi kehittämiseen.
  • Tiimimalleilla mahdollistettu työrotaatio. Kädenjälkesi on mahdollista näkyä useilla toimialoilla ja erilaisten asiakkuuksien kautta pääset aidosti oppimaan uutta.
  • Teknologiariippumattoman ympäristön. Me teemme töitä moderneilla teknologioilla ja työkaluilla sekä parhailla käytännöillä, minkä lisäksi meillä on vahvat teknologiapartneruudet alan isojen toimijoiden kanssa. Samalla olemme kuitenkin uteliaita ja valmiita oppimaan uutta sekä haastamaan status quon.
  • Eri elämäntilanteissa joustavan etä/hybridityön
  • Erinomaisen työn ja vapaan tasapainon - me teemme isoja ja merkityksellisiä projekteja kestävän digitalisaation parissa, mutta jokainen meistä on kokonainen ihminen ja arkeen mahtuu muutakin kuin työ
  • Muut kattavat työsuhde-edut (lounas, työmatka, liikunta/kulttuuri, laaja työterveyshuolto, tapaturmavakuutus, polkupyöräetu, työvälineet valinnan mukaan, ergonominen työpiste kotiin, rekry- ja myyntiliidibonukset, mahdollisuus tilapäiseen etätyöskentelyyn ulkomailla, nimetyissä maissa)


Meiltä saat luottamusta ja vastuuta, ja teemme parhaamme, että sinulla on toiveisiisi istuvat ammatilliset mahdollisuudet onnistua tiimissämme.

Voit tutustua meihin ja työhömme koodin parissa myös artikkelimme "Kaiken takana on koodi" kautta


Kiinnostuitko?

Jos yllä runoiltu osui yksiin sinun ammatillisten mielenkiinnon kohteidesi kanssa, ja voisit nähdä itsesi meidän riveissämme, niin me haluamme ehdottomasti kuulla sinusta lisää! Jos jokin jäi vielä mietityttämään tai haluat kuulla roolista tai meistä lisää, niin voit olla yhteydessä Talent Acquisition Partner Topias Niinivaaraan, etunimi.sukunimi(a)knowit.fi / 050 359 7727.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!


email iconJaa sähköpostitse
Alkuun