Vuonna 1935 toimintanta aloittanut Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu on voittoa tavoittelematon ja taloudellis-toiminnallisesti riippumaton organisaatio, joka hoitaa koko maan veripalvelutoimintaa. SPR Veripalvelu kerää verta luovutuksin ja toimittaa siitä valmistamansa punasolu-, verihiutale- ja plasmavalmisteet eteenpäin sairaaloihin. Veripalvelun toimipaikoissa tapahtuvien verenluovutusten lisäksi SPR Veripalvelu kerää verta liikkuvan veripalvelunsa avulla.
SPR Veripalvelu lähti hakemaan uusia keinoja digitalisoituneessa liiketoimintaympäristössä potentiaalisten verenluovuttajien houkuttelemiseksi. Etenkin lomakuukausina ja pidempien juhlapyhien aikaan tiettyjen veriryhmien verivalmisteista oli myös jatkuva pula ja luovuttajia haluttiin aktivoida toimimaan.
Reaaliaikainen veritilanne verenluovuttajien nähtäville
Ratkaisuksi tehtiin veritilannetietoa hyväksi käyttävä digitaalinen barometri, jossa oman veriryhmän reaaliaikaisen veritilannetiedon näkeminen aktivoi vakituisia luovuttajia mutta houkuttelee myös satunnaisia ja potentiaalisia verenluovuttajia lähtemään luovuttajaksi.
SPR Veripalvelun tekniseksi yhteistyökumppaniksi valittiin digitaalisen liiketoiminnan erinomaisesti hallitseva Knowit, joka pystyi vastaamaan sekä tiedonhallinnan että digitaalisen markkinoinnin tarpeisiin.
Knowit rakensi yhteistyössä Mainostoimisto Dynamon ja Mediatoimisto Toinen Helsinki Oy:n kanssa SPR Veripalvelulle digitaalisen sovelluksen, joka tuli esille sekä ulkomainospaikassa Helsingin Kampin kauppakeskuksen suurella screenillä että SPR Veripalvelun omissa verkkopalveluissa.
Tuloksena oli visuaalisesti erittäin selkeä verkkopohjainen toteutus, jossa verenluovuttajat voivat seurata veritilanteen mukaan muuttuvien pisarasymbolien avulla oman veriryhmänsä verentarvetta reaaliajassa. Knowitin teknisesti toteuttamassa kampanjassa hyödynnettiin myös ulkomedian reaaliaikaisia mahdollisuuksia sijoittamalla mainos lähelle verenluovutuspaikkaa. Näin se aktivoi tehokkaasti ihmisiä toimimaan tärkeän asian hyväksi saman tien.
Digitaalinen toteutus palkittiin Outdoor Champions 2011 -kilpailussa
SPR Veripalvelun Sinua tarvitaan nyt. Veritilanne tänään. -kampanjan digitaalinen toteutus palkittiinkin kodin ulkopuolista mainontaa arvioivassa ja median erityisominaisuuksia korostavassa Outdoor Champions 2011 -kilpailussa Innovative-sarjan kunniamaininnalla. Innovative-sarjassa palkitaan erilaisia ulkomainonnan erikoisratkaisuja ja -toteutuksia.